18.10.2014

Uutiset

Jaa uutinen

Syksyllä vietetään Satupäivää, lähde mukaan!

Satupäivää vietetään Sadun nimipäivänä, keskiviikkona 18. lokakuuta. Valtakunnallisen teemapäivän tavoitteena on luoda lapsille, nuorille ja aikuisille yhteinen elämys arjen kiireiden keskellä ja tarjota kaiken ikäisille mahdollisuus uppoutua yhdessä sadun maailmaan.

Satupäivään ovat tervetulleita osallistumaan kaikki halukkaat ja kutsumme kirjastot, päiväkodit, koulut, teatterit, museot ja järjestöt viettämään kanssamme sadun juhlaa. Satupäivä ilahduttaa tapahtumillaan vuosittain tuhansia lapsia ja nuoria. Vuosien varrella se on kasvanut pienestä teemapäivästä suureksi sadun juhlaksi, jota vietettiin viime vuonna yli 50 paikkakunnalla lähes 150 tapahtuman ja tapahtumajärjestäjän voimin aina Helsingistä Inariin.

Jos Satupäivä sattuu alueellanne syyslomalle, voi Satupäivää viettää myös edellisellä tai seuraavalla viikolla – osallistuminen ei ole päivästä kiinni.

Miten osallistun?

Satupäivään voi osallistua monin tavoin. Yksinkertaisimmillaan siihen voi ottaa osaa avaamalla satukirjan ja viettämällä yhteisen lukuhetken. Erilaiset lähestymistavat ovat tervetulleita sarjakuvasta teatteriin ja satuhetkestä seminaariin –  tyyli on vapaa! Satupäivän ohjelmassa on nähty vuosien varrella mm. satusuunnistusta, paraateja, kirjanvaihtotapahtumia ja sadunlukuvierailuja päiväkoteihin, kouluihin ja palvelutaloihin.

Olemme myös keränneet yhteen tapahtumajärjestäjien aikaisempina vuosina keksimiä työpaja- ja leikki-ideoita Satupäivän viettoon kaikkien iloksi ja inspiraatioksi. Lataa “Työpaja- ja leikki-ideoita Satupäivän viettooon” (pdf).

Satupäivän tapahtumat kerätään teemapäivän ohjelmakalenteriin, jotta saamme näkyviin sen mahtavan kirjon, jolla sadun juhlaa maassamme vietetään. Ilmoittautuminen Satupäivän 2017 ohjelmaan aukeaa sivuillamme elokuussa.

Miksi Satupäivä?

Saduilla, lastenkirjallisuudella ja -kulttuurilla on valtava merkitys lapsen kielen kehitykselle, mielikuvituksen mahdollisuuksien käsittämiselle ja taiteen vastaanottamisen oppimiselle. Laadukas lastenkulttuuri antaa mahdollisuuksia myös vaikeiden kysymysten, kuten kuoleman, eron tai kiusaamisen käsittelyyn.

Yhteisen juhlapäivän avulla tahdomme nostaa esille satujen merkitystä lapsen maailmassa ja muistuttaa siitä riemusta, jonka yhdessä koettu, hieno tarina synnyttää!

Satupäivän järjestäjät

Satupäivän taustalla ei ole erillistä yhdistystä, vaan Satupäivän suunnittelusta huolehtii projektisihteeri yhteistyössä eri kulttuuri- ja kansalaisjärjestöjen edustajista koostuvan toimikunnan kanssa.

Satupäivään toimikuntaan kuuluvat Teatteri Hevosenkenkä, Annantalo, Suomen draama- ja teatteriopetuksen liitto FIDEA, Helsingin kirjailijat – Helsingfors författare ry, IBBY Finland ry  – International Board on Books for Young People, Kuvittajat ry, Pro lastenkirjallisuus – Pro barnlitteraturen ry, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Teatterit ry, Suomen koulukirjastoyhdistys & Suomen Nuorisokirjailijat ry .

Yhteystiedot

info(at)satupaiva.fi
www.satupaiva.fi
www.facebook.com/satupaiva
www.hevosenkenka.fi

 
satuparaati2

Tervetuloa toteuttamaan kanssamme vinkeää Satupäivää – laitetaan yhdessä satu näkymään ja kuulumaan ympäri Suomen! 

 

hevosenkenka_kuvilla

Jaa uutinen

Satupäivänä pöytäkirja vaihtui satukirjaan

pallokuva-leopard

Vuoden 2016 Satupäiväivään intoutui mukaan yhteensä 108 tapahtumajärjestäjää 42 eri paikkakunnalta ympäri Suomen. Mukana päivää toteuttamassa oli niin museoita, kirjastoja, teattereita, kulttuuri- ja kansalaisjärjestöjä, kouluja kuin päiväkotejakin.

Pöytäkirja vaihtui satukirjaan

Satupäivänä satuja lähestyttiin niin teatterin, leikin, tanssin, kuvataiteen kuin musiikinkin keinoin. Päivän ohjelmaan kuuluu myös itseoikeutetusti yli 70 sadunlukuhetkeä, joiden myötä lapset ja lapsenmieliset saattoivat heittäytyä tarinoiden maailmaan.

Varkaudessa kunnan virkamiehet, piälliköt, pomot ja muu valkokaulusväki vaihtoivat pöytäkirjat ja sopimuspaperit satukirjoihin ja ottavat osaa sadunlukumaratoniin kirjastossa kaupunginjohtaja Hannu Tsuparin johdolla. Karkkilassa puolestaan pääsi rapsuttelemaan lukukoiria ja Helsigissä Annantalolla riitti hulinaa, kun lapset pääsivät kurkottelemaan pilviin satumaisessa kaupunkirakentamistyöpajassa. Turun pääkirjastossa kukkujat pääsivät osallistumaan pyjamabileisiin ja kuuntelemaan hyvänyönkertomuksia satuhieronnasta nauttien.

Lapsilta kielletty! Satupäivässä ohjelmaa myös aikuisille

Satupäivä ilahdutti tapahtumillaan tuhansia lapsia ja nuoria – aikuisia unohtamatta! Jyväskylän kaupunginteatterissa ja Lappeenrannan taidemuseossa varttuneempia sadun ystäviä hemmoteltiin kertomalla eroottisia iltasatuja. Hämeenlinnassa puolestaan kokoonnuttiin keskustelemaan laadukkaasta lastenteatterista ja laadittiin lastenteatterin manifesti.

Helsigissä Käpyrinteen palvelutalon asukkaat saivat sukeltaa satumuistojen maailmaan galleria Kantin satupostikorttinäyttelyn kautta, jonka saapui avaamaan Satupäivän suojelija, näyttelijä Sinikka Sokka. Vanhusten parissa tekemänsä lukutyön yhteydessä Sinikka kertoo ymmärtäneensä uudella tavalla kuinka valtava merkitys saduilla on myös varttuneemmille: ”Satujen lukeminen muistisairaille on todella motivoivaa. Näkee aivan selvästi, että kuulijan mieli herkistyy, he kokevat jotain tuttua ja sadun lumous tarttuu.”

Satupäivä 2016 lukuina

Satupäivänä 2016 tapahtumia järjestettiin 42 eri paikkakunnalla yli 108 tapahtumajärjestäjän voimin.
Tapahtumiin lukeutui muun muassa:

  • 82 sadunlukuhetkeä
  • 29 teatteriesitystä
  • 21 kuvataidenäyttelyä ja satuteemaista näyttelyopastusta
  • 13 työpajaa
  • 13 sadutushetkeä
  • 13 satumaista musiikkitapahtumaa
  • 3 naamiaiset
  • Sekä satuhierontaa, lastenkirjakirppis, satusuunnistusta, lukukoiria, pyjamabileet ja paljon muuta!

Lista Satupäivään 2016 osallistuneista tapahtumajärjestäjistä

Kiitämme lämpimästi kaikkia Satupäivään osallistuneita: yhdessä saimme aikaan satumaisen päivän! Satupäivää vietetään seuraavan kerran 18. lokakuuta 2017, jolloin tapahtuma juhlii 10-vuotissynttäreitään –  tervetuloa mukaan!

Jaa uutinen

Astu satujen maailmaan! Satupäivänä tapahtumia 40 paikkakunnalla ympäri Suomen

Lataa Satupäivän juliste

Iltojen pimetessä on aika astua satujen maailmaan!
 Sadun nimipäivänä, tiistaina 18. lokakuuta juhlitaan valtakunnallista Satupäivää. Yhteisen juhlapäivän avulla tahdomme kutsua kaikki seikkailulle satujen maailmaan ikään katsomatta. Yksinkertaisimmillaan Satupäivää voi juhlia avaamalla satukirjan kotisohvalla tai vaikka yllättämällä työkaverit sadunlukuhetkellä.

Päivän aikana järjestetään lisäksi erilaisia satuteemaisia tapahtumia yhteensä 40 eri paikkakunnalla. Satupäivään osallistuu yhteensä 106 tapahtumajärjestäjää. Mukana päivää toteuttamassa on museoita, kirjastoja, teattereita, kulttuuri- ja kansalaisjärjestöjä sekä kouluja ja päiväkoteja.

Satupäivänä pöytäkirja vaihtuu satukirjaan

Satupäivän ohjelmassa satuja lähestytään niin teatterin, leikin, tanssin, kuvataiteen kuin musiikinkin keinoin ja päivän ohjelmaan kuuluu itseoikeutetusti yli 70 sadunlukuhetkeä, joiden myötä heittäytyä tarinoiden vietäväksi.

Varkaudessa kunnan virkamiehet, piälliköt, pomot ja muu valkokaulusväki  vaihtavat pöytäkirjat ja sopimuspaperit satukirjoihin ja ottavat osaa sadunlukumaratoniin kirjastossa kaupunginjohtaja Hannu Tsuparin johdolla. Karkkilassa puolestaan pääsee rapsuttelemaan lukukoiria ja Helsigissä Annantalolla riittää hulinaa, kun lapset pääsevät kurkottelemaan pilviin satumaisessa kaupunkirakentamistyöpajassa. Turun pääkirjastossa kukkujat pääsevät osallistumaan pyjamabileisiin ja kuuntelemaan hyvänyönkertomuksia satuhieronnasta nauttien. Satupäivän ohjelmatarjonta löytyy kokonaisuudessaan tapahtumakalenteristamme.

Lapsilta kielletty! Satupäivässä ohjelmaa myös aikuisille

Satupäivä ilahduttaa tapahtumillaan tuhansia lapsia ja nuoria – aikuisia unohtamatta! Jyväskylän kaupunginteatterissa ja Lappeenrannan taidemuseossa varttuneempia sadun ystäviä hemmotellaan kertomalla eroottisia iltasatuja. Hämeenlinnassa puolestaan kokoonnutaan Satupäivänä keskustelemaan laadukkaasta lastenteatterista ja laaditaan lastenteatterin manifesti.

Helsigissä Käpyrinteen palvelutalon asukkaat saavat sukeltaa satumuistojen maailmaan galleria Kantin satupostikorttinäyttelyn kautta, jonka saapuu avaamaan Satupäivän suojelija, näyttelijä Sinikka Sokka. Vanhusten parissa tekemänsä lukutyön yhteydessä Sinikka kertoo ymmärtäneensä uudella tavalla kuinka valtava merkitys saduilla on myös varttuneemmille: ”Satujen lukeminen muistisairaille on todella motivoivaa. Näkee aivan selvästi, että kuulijan mieli herkistyy, he kokevat jotain tuttua ja sadun lumous tarttuu.”

Mikä Satupäivä?

Satupäivää juhlitaan vuonna 2016 yhdeksättä kertaa. Vuosien varrella tapahtuma on kasvanut pienestä lastenteatteripäivästä valtakunnalliseksi satufestivaaliksi, jonka tavoitteena on luoda lapsille, nuorille ja aikuisille yhteinen elämys keskellä arjen kiireitä.

Tapahtuman tavoitteena on lisätä tietoisuutta lastenkulttuurin ja satujen merkityksestä ja varmistaa lasten ja nuorten pääsy elävän ja laadukkaan lastenkulttuurin äärelle kaikkialla Suomessa sekä muistuttaa siitä riemusta, jonka yhdessä koettu, hieno tarina synnyttää!

Jaa uutinen

Satupäivänä pohditaan laadukasta lastenteatteria

taideonlasten

Satupäivänä Hämeenlinnan lastenkulttuurikeskus ARXissa järjestetään valtakunnallinen kokoontuminen kaikille lastenteatterin ammattilaisille ja siitä kiinnostuneille taidekasvattajille!

Laadukas lastenteatteri –tapaamisen  tavoitteena on jakaa ajatuksia ja kokemuksia siitä, mitä on hyvä lastenteatteri. Näkökulmia aiheeseen kuullaan mm. Teatteri Ilmiöstä, Teatteri Hevosenkengästä, Miniteatterista sekä Tampereen Yliopiston näyttelijäntyön laitokselta ja Teatterikorkeakoulusta. Maksuttoman tapaamisen ohjelmassa on myös maistiainen Miniteatterin Onneli ja Anneli-esityksestä, nuoren kokemusasiantuntijan haastattelu sekä erilaisia keskustelunavauksia.

Vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Tapaamisen aikana muotoillaan myös Lastenteatterin manifesti, joka tiivistää yhteisen, kaikille lastenteatterin ammattilaisille suunnatun pohdinnan siitä, miten lastenteatterin maisemaa voisi kehittää valtakunnallisesti sekä millä keinoin lastenteatterin ammattilaisten asemaa taidekentällä voidaan vahvistaa. Manifestin tuottamiseen voi osallistua syyskuun ajan.

Vastaa kyselyyn ja osallistu manifestin tuottamiseen

Laadukas lastenteatteri-tapaaminen on osa Taiteen edistämiskeskuksen lastenkulttuurin teemavuotta #taideonlasten sekä valtakunnallisen Satupäivän ohjelmaa. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Suomen Lastenkulttuurikeskusten liiton, Suomen Teatterit ry:n ja Fidea ry:n kanssa. Tapaamispaikkana toimii Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX (Keinusaarentie 1, Hämeenlinna).

Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivulla.

Jaa uutinen

Satupäivän tapahtumailmoittautuminen käynnistyi vilkkaasti

satuparaati2

Satupäivän tapahtumailmoittautuminen aukesi sivuillamme syyskuun alussa.Tapahtumakalenteri alkoi täyttyä saman tien ja Satupäivänä on luvassa jälleen paljon satumaista ohjelmaa naamiaisista ja satusuunnistuksista perinteisiin lukutuokioihin.

Ohjelmaa päivitetään sivulle mahdollisimman pian ja kaikki tapahtumat ovat näkyvissä sivuilla viimeistään Satupäivää edeltävällä viikolla.

Miten osallistun?

Satupäivään voi osalistua monin eri tavoin. Tapahtumat voivat olla mitä tahansa satuihin ja sadunlukuun liittyvää. Kaikenlaiset lähestymistavat ovat tervetulleita sarjakuvasta teatteriin ja satuhetkestä seminaariin – tyyli on vapaa! Satupäivän toimikunta on kerännyt yhteen työpaja- ja leikki-ideoita Satupäivän viettämiseksi – tutustu ideoihin ja löydä oma tapasi osallistua sadun juhlaan.

Lataa “Työpaja- ja leikki-ideoita Satupäivän viettooon” (pdf).

Ilmoittaudu mukaan!

Mikäli osallistutte Satupäivän viettoon lokakuussa, ilmoittakaa osallistumisestanne ohjelmakalenteriimme 7.10. mennessä. Ilmoittamalla tapahtumanne mukaan osallistumisenne tulee näkyviin Satupäivän sivuilla ja saamme esille koko sen kirjon, jona Satupäivää Suomessa vietetään. Näin voimme lisäksi toimittaa tapahtumajärjestäjille Satupäivän materiaaleja ja tiedottaa tapahtumista kootusti medialle.

Ilmoita tapahtumasi mukaan tämän linkin kautta!

Jaa uutinen

Satu teki hyvää! Satupäivä 2015 ilahdutti tuhansia lapsia, nuoria ja aikuisia ympäri Suomen

Vuonna 2015 Satupäivä ilahdutti tapahtumillaan tuhansia lapsia, nuoria ja aikuisia. Mukaan sadun juhlaan intoutui yhteensä 146 tapahtumajärjestäjää yli 50 eri paikkakunnalta ympäri Suomen. Tapahtumajärjestäjiksi ryhtyneiden joukossa oli kirjastoja, teattereita, kustantamoita, kirjakauppoja, museoita, kulttuurikeskuksia ja -järjestöjä, päiväkoteja, kouluja ja monia muita saduista innostuneita..

Savitaipaleen kirjaston Satupäivässä sukellettiin prinsessasatujen maailmaan.

Savitaipaleen kirjaston Satupäivässä sukellettiin prinsessasatujen maailmaan.

Tapahtumien kirjo oli laaja – mukana oli niin perinteisiä sadunlukuhetkiä, tanssia, laulua, työpajoja kuin satusuunnistusta ja satumaiset vohvelikestitkin. Pohjois-Pohjanmaalla Haapajärvellä kaupungin keskustaan  piilotettiin satukätköjä, joita saattoi etsiä satuviikon aikana kaupungilta koko perheen voimin. Iitissä kirjasto puolestaan haastoi kunnan päättäjät tekemään hyvää ja lukemaan lapsille ja Raumalla riitti hulinaa, kun 120 luokanopettajaksi valmistuvaa opiskelijaa jalkautui järjestämään kirjastoihin toiminnallisia satuhetkiä. Kaikki Satupäivän 2015 tapahtumat löytyvät koottuna ohjelmakalenteristamme.

 

Satuhahmoja liikkeellä! Satuparaati ja Sadun nimipäiväjuhlat ilahduttivat päätapahtumassa

Sinikka Sokka johdattaa Satuparaatin matkaan läpi Helsingin keskustan.

Sinikka Sokka johdattaa Satuparaatin matkaan läpi Helsingin keskustan.

Onko vuodessa mielestäsi liian vähän päiviä, joina voi lähteä kaupungille prinsessamekossa tai supersankariasussa? Niin meistäkin ja siksi satuhahmot valtasivat Satupäivänä Helsingin keskustan! Satuparaati kulki läpi Helsingin keskustan tapahtuman suojelija Sinikka Sokan johdolla ja mukaan intoutui yli 300 pientä satuhahmoa ja sadun ystävää. Paraatin kulkua siivitti Puhallinorkesteri Apollon satutrio.

 

Paraati johdatti satuhahmot Annantalon taidekeskukseen, jossa Satupäivän päätapahtuman ohjelmassa oli maksuttomia työpajoja, esityksiä, tanssia, satuhetkiä, satuhierontaa, satukirjaongintaa sekä mahdollisuus askarrella oma satukirja. Sadun nimipäiväjuhla oli yleisömenestys ja mukaan osallistui päivän aikana yhteensä lähes 500 kävijää.

 

Sadun nimipäiväjuhlien hitti oli satukirjan tuunaustyöpaja, jonka tuloksena syntyi kannet 160 lasten omalle satukirjalle.

Sadun nimipäiväjuhlien hitti oli satukirjan tuunaustyöpaja, jonka tuloksena syntyi kannet 160 lasten omalle satukirjalle.

Satu teki hyvää

Vuonna 2015 Satupäivän teemana oli ”Satu tekee hyvää”: sadut ruokkivat  mielikuvitusta, opettavat empatiaa ja toisen asemaan asettumista sekä kehittävät tärkeitä sosiaalisia ja kulttuurisia taitoja. Lisäksi satujen kuunteleminen ja lukeminen vähentää stressiä, laajentaa sanavarastoa sekä parantaa muistia ja keskittymiskykyä.

Satupäivän suojelija Sinkka Sokka on saanut omakohtaista kokemusta satujen hyvää tekevästä voimasta käydessään kertomassa satuja vanhuksille Käpyrinteen palvelutalossa: ”Satujen lukeminen muistisairaille on todella motivoivaa. Näkee aivan selvästi, että kuulijan mieli herkistyy, he kokevat jotain tuttua ja sadun lumous tarttuu.”

Satupäivä teki teemaansa liittyen yhteistyötä Nenäpäivä-kampanjan kanssa.  Satupäivän tapahtumajärjestäjiä kannustettiin ottamaan samalla osaa sekä Satupäivään että Nenäpäivään ja tekemään myös konkreettista hyvää satujen avulla. Satupäivätapahtumien yhteydessä järjestettiin esimerkiksi kahvitarjoilua, jonka tuotot ohjattiin keräykseen ja Tampereella 6 teatteria yhdisti voimansa ja järjesti

Helsinkiläinen Arkkitehtitoimisto toteutti Satupäivän kunniaksi ikkunaansa satukuvan, jota kutsui päiväkotiryhmät värittämään ja haastoi myös alueen muut yritykset osallistumaan väritystalkoisiin ja Nenäpäiväkeräykseen.

Helsinkiläinen Arkkitehtitoimisto toteutti Satupäivän kunniaksi ikkunaansa satukuvan, jota kutsui päiväkotiryhmät värittämään ja haastoi myös alueen muut yritykset osallistumaan väritystalkoisiin ja Nenäpäiväkeräykseen.

Satupäivänä Nenätapahtuman, jonka lipputulot lahjoitettiin Nenäpäivälle.

Satupäivä 2015 lukuina

Satupäivän tapahtumiin lukeutui muun muassa:

  • 88 sadunlukuhetkeä
  • 33 kirjallisuustapahtumaa
  • 16 satuteemaista liikuntahetkeä
  • 29 satumaista musiikkitapahtumaa
  • 27 kuvataidenäyttelyä
  • 35 sadutushetkeä
  • 50 teatteri- tai tanssiesitystä
  • 33 satumaista työpajaa
  • sekä silent disco, kirjanjulkkarit, satuteemainen ruokapolku ja paljon muuta.

Lämmin kiitos kaikille mukana olleille. Satupäivää juhlitaan jälleen Sadun nimipäivänä 18. lokakuuta 2016 – tervetuloa mukaan sadun juhlaan!

Jaa uutinen

Satupäivässä mukana ennätysmäärä tapahtumia

Tänään käynnistyy valtakunnallinen satuviikko, joka huipentuu sunnuntaina, Sadun nimipäivänä 18.10. juhlittavaan Satupäivään.

Ohjelmaa on joka lähtöön: luvassa on 88 satuhetkeä, 35 sadutustapahtumaa, 50 teatteri- tai tanssiesitystä, yli 30 satuteemaista työpajaa sekä paraati ja Satupäivän ensimmäinen silent disco! Pohjois-Pohjanmaalla Haapajärvellä kaupungin keskustaan on piilotettu satukätköjä, joita voi etsiä satuviikon aikana kaupungilta koko perheen voimin. Iitissä kirjasto puolestaan haastaa kunnan päättäjät tekemään hyvää ja lukemaan lapsille. Raumalla taas riittää hulinaa, kun 120 luokanopettajaksi valmistuvaa opiskelijaa jalkautuu järjestämään kirjastoihin toiminnallisia satuhetkiä.

Satupäivän päätapahtumassa sunnuntaina 18.10 satuhahmot valtaavat Helsingin keskustan. Satuparaatia johtaa tapahtuman suojelija Sinikka Sokka ja mukaan ovat tervetulleita osallistumaan kaikki satujen ystävät – joko satuhahmoiksi pukeutuneita tai ihan omana itsenään. Paraati kulkee läpi Helsingin keskustan Annantalolle, jossa kaikki osallistujat on kutsuttu Sadun nimipäiväjuhliin. Juhlien ohjelmassa on ongintaa, lukuhetkiä, satuhierontaa, tanssia, teatteria sekä mahdollisuus askarrella oma satukirja.

Satupäivä ilahduttaa tapahtumillaan tuhansia lapsia ja nuoria ja tänä vuonna mukana on yli 150 tapahtumajärjestäjää yli 50 paikkakunnalta ympäri Suomen! Satupäivän ohjelmatarjonta löytyy kokonaisuudessaan Satupäivän tapahtumakalenterista.

Vuoden 2015 teemana ”Satu tekee hyvää!”

Vuonna 2015 Satupäivän teemana on ”Satu tekee hyvää”: sadut ruokkivat  mielikuvitusta, opettavat empatiaa ja toisen asemaan asettumista sekä kehittävät tärkeitä sosiaalisia ja kulttuurisia taitoja. Lisäksi satujen kuunteleminen ja lukeminen vähentää stressiä, laajentaa sanavarastoa sekä parantaa muistia ja keskittymiskykyä.

Satupäivän suojelija Sinkka Sokka on saanut omakohtaista kokemusta satujen hyvää tekevästä voimasta käydessään kertomassa satuja vanhuksille Käpyrinteen palvelutalossa: ”Satujen lukeminen muistisairaille on todella motivoivaa. Näkee aivan selvästi, että kuulijan mieli herkistyy, he kokevat jotain tuttua ja sadun lumous tarttuu.

Satupäivä tekee teemaansa liittyen yhteistyötä Nenäpäivä-kampanjan kanssa ja tapahtumajärjestäjillä on mahdollisuus järjestää tapahtumansa yhteydessä keräys kehitysmaiden lasten auttamiseksi.

Jaa uutinen

Sunnuntaina 18.10. satuhahmot valtaavat Helsingin!

Onko vuodessa mielestäsi liian vähän päiviä, joina voi lähteä kaupungille prinsessamekossa tai supersankariasussa? Niin meistäkin ja siksi Satupäivänä su 18.10. satuhahmot valtaavat Helsingin keskustan! Satuparaatiin ovat tervetulleita osallistumaan kaikki satujen ystävät – joko satuhahmoksi pukeutuneina tai omana itsenään.

Paraati lähtee liikkeelle Helsingin Rautatientorilta klo 12:00 Satupäivän suojelija, näyttelijä Sinikka Sokan johdolla. Mukana myös Risto Räppääjä, Maukka ja Väykkä ja muita satuhahmoja, jotka jakavat osallistujille ilmapalloja. Paraatin menoa siivittää Puhallinorkesteri Apollon satutrio.

Paraati kulkee läpi Helsingin keskustan Annantalolle, jossa kaikki osallistujat on kutsuttu Sadun nimipäiväjuhliin! Juhlien ohjelmassa on ongintaa, lukuhetkiä, satuhierontaa, tanssia, teatteria sekä mahdollisuus askarrella oma satukirja! Juhlien ohjelman löydät kokonaisuudessaan Annantalon sivuilta.

Tervetuloa mukaan kaikki keijujen, peikkojen, haltioiden, jättiläisten, lohikäärmeiden, prinsessojen, prinssien ja varsinkin sammakoiden ystävät!

Satuparaati järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014, jolloin mukaan intoutui lähes 300 satuhahmoa ja satujen ystävää. Paraatin tunnelmiin voi tutustua Satupäivän albumissa.

Aika: Su 18.10.2015 klo 12
Paikka: Paraati lähtee Helsingin rautatientorilta ja kulkee Annantalolle (Annankatu 30)
Lisätiedot: Satuparaatin facebook-sivut, info(at)satupaiva.fi

Tapahtuman järjestää Satupäivän toimikunta, johon kuuluvat Annantalo, Suomen draama- ja teatteriopetuksen liitto FIDEA, Helsingin kirjailijat – Helsingfors författare ry, IBBY Finland ry – International Board on Books for Young People, Kuvittajat ry, Pro lastenkirjallisuus – Pro barnlitteraturen ry, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Teatterit ry, Suomen koulukirjastoyhdistys, Suomen Nuorisokirjailijat ry & Teatteri Hevosenkenkä.

Satupäivänä 2014 tapahtuman suojelija johdatti satuhahmojen paraatia Helsingin keskustassa

Satupäivänä 2014 tapahtuman suojelija johdatti satuhahmojen paraatia Helsingin keskustassa

Jaa uutinen

Vuoden 2015 teemana ”Satu tekee hyvää!”

Satupäivän toimikunta päättää Satupäivälle vuosittaisen teeman, jonka avulla halutaan korostaa jotain ajankohtaista näkökulmaa satuihin. Vuonna 2015 Satupäivän teemana on ”Satu tekee hyvää”. Satujen hyvää tekevä vaikutus on tutkitusti merkittävä: sadut ruokkivat  mielikuvitusta, opettavat empatiaa ja toisen asemaan asettumista sekä kehittävät tärkeitä sosiaalisia ja kulttuurisia taitoja. Lisäksi satujen kuunteleminen ja lukeminen vähentää stressiä, laajentaa sanavarastoa sekä parantaa muistia ja keskittymiskykyä.

Satupäivä & Nenäpäivä yhteistyöhön

Vuonna 2015 Satupäivä tekee teemaansa liittyen yhteistyötä Nenäpäivä-kampanjan kanssa, joka kerää varoja kehitysmaiden lasten auttamiseksi. Nyt voit osallistua samalla sekä Satupäivään että Nenäpäivään ja tehdä konkreettista hyvää satujen avulla! Satupäivätapahtuman yhteyteen voi esimerkiksi järjestää vapaaehtoisen pääsymaksun tai järjestää tapahtuman yhteyteen kahvitarjoilun, jonka tuotot ohjataan Nenäpäiväkeräykseen. Satupäivä ja Nenäpäivä keräävät järjestäjille materiaalipaketin, josta löytyy tapahtuma- ja ohjelmaideoita Satupäivän viettoon ja vinkkejä siihen, kuinka tapahtuman yhteyteen voi halutessaan helposti liittää Nenäpäiväkeräyksen. Materiaalipaketti julkaistaan Satupäivän sivuilla elokuun aikana.

Satuviikko huipentuu Satupäivään

Satupäivää juhlitaan Sadun nimipäivänä, 18. lokakuuta. Vuonna 2015 Satupäivä sattuu sunnuntaille. Koska koulut ja päiväkodit ovat tärkeässä osassa Satupäivän toteuttamisessa, julistammekin koko edellisen viikon valtakunnalliseksi satuviikoksi, jotta kaikki pääsevät osallistumaan. Ilmoittautuminen Satupäivän 2015 ohjelmakalenteriin avataan elokuun aikana.

Lisätietoja: info(at)satupaiva.fi

satuparaati2

Tallenna

Jaa uutinen

Satupäivän 2015 tapahtumailmoittautuminen avattu – tervetuloa mukaan!

pallokuva-leopardIlmoittautuminen vuoden 2015 Satupäivään on nyt avattu. Mukaan tapahtumajärjestäjiksi ovat tervetulleita kaikki halukkaat – aikaisempina vuosina mukana on ollut muun muassa teattereita, järjestöjä, kuntia, kirjastoja, museoita kirjakauppoja, yksityishenkilöitä sekä monia muita satujen ystäviä.

Satupäivän tapahtumat voivat olla mitä tahansa satuihin ja sadunlukuun liittyvää. Erilaiset  lähestymistavat sarjakuvasta teatteriin ja satuhetkestä seminaariin ovat tervetulleita – tyyli on vapaa! Ilmoittamalla tapahtumasi mukaan se saadaan näkyviin Satupäivän ohjelmakalenteriin ja tapahtuman valtakunnalliseen tiedotukseen.

Satuviikko huipentuu Satupäivään

Satupäivää juhlitaan Sadun nimipäivänä, 18. lokakuuta ja vuonna 2015 Satupäivä sattuu sunnuntaille. Koska koulut ja päiväkodit ovat tärkeässä osassa Satupäivän toteuttamisessa, julistammekin koko edellisen viikon valtakunnalliseksi satuviikoksi, jotta kaikki pääsevät osallistumaan. Ohjelmaa voi siis ilmoittaa mukaan koko Satupäivää edeltävän viikon ajalta.

Satu tekee hyvää!

satunaama_nenalla copyVuonna 2015 Satupäivän teemana on ”Satu tekee hyvää”. Satujen hyvää tekevä vaikutus on tutkitusti merkittävä: sadut ruokkivat  mielikuvitusta, opettavat empatiaa ja toisen asemaan asettumista sekä kehittävät tärkeitä sosiaalisia ja kulttuurisia taitoja. Lisäksi satujen kuunteleminen ja lukeminen vähentää stressiä, laajentaa sanavarastoa sekä parantaa muistia ja keskittymiskykyä.

Vuonna 2015 Satupäivä tekee teemaansa liittyen yhteistyötä Nenäpäivä-kampanjan kanssa, joka kerää varoja kehitysmaiden lasten auttamiseksi. Nyt voit osallistua samalla sekä Satupäivään että Nenäpäivään ja tehdä konkreettista hyvää satujen avulla! Satupäivätapahtuman yhteyteen voi halutessaan esimerkiksi järjestää vapaaehtoisen pääsymaksun tai järjestää tapahtuman yhteyteen kahvitarjoilun, jonka tuotot ohjataan Nenäpäiväkeräykseen.

Ilmoita tapahtumasi Satupäivään tästä

Lisätietoja:
Satupäivän koordinaattori Iida Turpeinen
info(at)satupaiva.fi
p. 09 2511 2153

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 298 299 300 301 302 303 304 305 306 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 321 322 323 324 325 326 327 328 329 330 331 332 333 334 335 336 337 338 339 340 341 342 343 344 345 346 347 348 349 350 351 352 353 354 355 356 357 358 359 360 361 362 363 364 365 366 367 368 369 370 371 372 373 374 375 376 377 378 379 380 381 382 383 384 385 386 387 388 389 390 391 392 393 394 395 396 397 398 399 400 401 402 403 404 405 406 407 408 409 410 411 412 413 414 415 416 417 418 419 420 421 422 423 424 425 426 427 428 429 430 431 432 433 434 435 436 437 438 439 440 441 442 443 444 445 446 447 448 449 450 451 452 453 454 455 456 457 458 459 460 461 462 463 464 465 466 467 468 469 470 471 472 473 474 475 476 477 478 479 480 481 482 483 484 485 486 487 488 489 490 491 492 493 494 495 496 497 498 499 500 501 502 503 504 505 506 507 508 509 510 511 512 513 514 515 516 517 518 519 520 521 522 523 524 525 526 527 528 529 530 531 532 533 534 535 536 537 538 539 540 541 542 543 544 545 546 547 548 549 550 551 552 553 554 555 556 557 558 559 560 561 562 563 564 565 566 567 568 569 570 571 572 573 574 575 576 577 578 579 580 581 582 583 584 585 586 587 588 589 590 591 592 593 594 595 596 597 598 599 600 601 602 603 604 605 606 607 608 609 610 611 612 613 614 615 616 617 618 619 620 621 622 623 624 625 626 627 628 629 630 631 632 633 634 635 636 637 638 639 640 641 642 643 644 645 646 647 648 649 650 651 652 653 654 655 656 657 658 659 660 661 662 663 664 665 666 667 668 669 670 671 672 673 674 675 676 677 678 679 680 681 682 683 684 685 686 687 688 689 690 691 692 693 694 695 696 697 698 699 700 701 702 703 704 705 706 707 708 709 710 711 712 713 714 715 716 717 718 719 720 721 722 723 724 725 726 727 728 729 730 731 732 733 734 735 736 737 738 739 740 741 742 743 744 745 746 747 748 749 750 751 752 753 754 755 756 757 758 759 760 761 762 763 764 765 766 767 768 769 770 771 772 773 774 775 776 777 778 779 780 781 782 783 784 785 786 787 788 789 790 791 792 793 794 795 796 797 798 799 800 801 802 803 804 805 806 807 808 809 810 811 812 813 814 815 816 817 818 819 820 821 822 823 824 825 826 827 828 829 830 831 832 833 834 835 836 837 838 839 840 841 842 843 844 845 846 847 848 849 850 851 852 853 854 855 856 857 858 859 860 861 862 863 864 865 866 867 868 869 870 871 872 873 874 875 876 877 878 879 880 881 882 883 884 885 886 887 888 889 890 891 892 893 894 895 896 897 898 899 900 901 902 903 904 905 906 907 908 909 910 911 912 913 914 915 916 917 918 919 920 921 922 923 924 925 926 927 928 929 930 931 932 933 934 935 936 937 938 939 940 941 942 943 944 945 946 947 948 949 950 951 952 953 954 955 956 957 958 959 960 961 962 963 964 965 966 967 968 969 970 971 972 973 974 975 976 977 978 979 980 981 982 983 984 985 986 987 988 989 990 991 992 993 994 995 996 997 998 999 1000 1001 1002 1003 1004 1005 1006 1007 1008 1009 1010 1011 1012 1013 1014 1015 1016 1017 1018 1019 1020 1021 1022 1023 1024 1025 1026 1027 1028 1029 1030 1031 1032 1033 1034 1035 1036 1037 1038 1039 1040 1041 1042 1043 1044 1045 1046 1047 1048 1049 1050 1051 1052 1053 1054 1055 1056 1057 1058 1059 1060 1061 1062 1063 1064 1065 1066 1067 1068 1069 1070 1071 1072 1073 1074 1075 1076 1077 1078 1079 1080 1081 1082 1083 1084 1085 1086 1087 1088 1089 1090 1091 1092 1093 1094 1095 1096 1097 1098 1099 1100 1101 1102 1103 1104 1105 1106 1107 1108 1109 1110 1111 1112 1113 1114 1115 1116 1117 1118 1119 1120 1121 1122 1123 1124 1125 1126 1127 1128 1129 1130 1131 1132 1133 1134 1135 1136 1137 1138 1139 1140 1141 1142 1143 1144 1145 1146 1147 1148 1149 1150 1151 1152 1153 1154 1155 1156 1157 1158 1159 1160 1161 1162 1163 1164 1165 1166 1167 1168 1169 1170 1171 1172 1173 1174 1175 1176 1177 1178 1179 1180 1181 1182 1183 1184 1185 1186 1187 1188 1189 1190 1191 1192 1193 1194 1195 1196 1197 1198 1199 1200 1201 1202 1203 1204 1205 1206 1207 1208 1209 1210 1211 1212 1213 1214 1215 1216 1217 1218 1219 1220 1221 1222 1223 1224 1225 1226 1227 1228 1229 1230 1231 1232 1233 1234 1235 1236 1237 1238 1239 1240 1241 1242 1243 1244 1245 1246 1247 1248 1249 1250 1251 1252 1253 1254 1255 1256 1257 1258 1259 1260 1261 1262 1263 1264 1265 1266 1267 1268 1269 1270 1271 1272 1273 1274 1275 1276 1277 1278 1279 1280 1281 1282 1283 1284 1285 1286 1287 1288 1289 1290 1291 1292 1293 1294 1295 1296 1297 1298 1299 1300 1301 1302 1303 1304 1305 1306 1307 1308 1309 1310 1311 1312 1313 1314 1315 1316 1317 1318 1319 1320 1321 1322 1323 1324 1325 1326 1327 1328 1329 1330 1331 1332 1333 1334 1335 1336 1337 1338 1339 1340 1341 1342 1343 1344 1345 1346 1347 1348 1349 1350 1351 1352 1353 1354 1355 1356 1357 1358 1359 1360 1361 1362 1363 1364 1365 1366 1367 1368 1369 1370 1371 1372 1373 1374 1375 1376 1377 1378 1379 1380 1381 1382 1383 1384 1385 1386 1387 1388 1389 1390 1391 1392 1393 1394 1395 1396 1397 1398 1399 1400 1401 1402 1403 1404 1405 1406 1407 1408 1409 1410 1411 1412 1413 1414 1415 1416 1417 1418 1419 1420 1421 1422 1423 1424 1425 1426 1427 1428 1429 1430 1431 1432 1433 1434 1435 1436 1437 1438 1439 1440 1441 1442 1443 1444 1445 1446 1447 1448 1449 1450 1451 1452 1453 1454 1455 1456 1457 1458 1459 1460 1461 1462 1463 1464 1465 1466 1467 1468 1469 1470 1471 1472 1473 1474 1475 1476 1477 1478 1479 1480 1481 1482 1483 1484 1485 1486 1487 1488 1489 1490 1491 1492 1493 1494 1495 1496 1497 1498 1499 1500 1501 1502 1503 1504 1505 1506 1507 1508 1509 1510 1511 1512 1513 1514 1515 1516 1517 1518 1519 1520 1521 1522 1523 1524 1525 1526 1527 1528 1529 1530 1531 1532 1533 1534 1535 1536 1537 1538 1539 1540 1541 1542 1543 1544 1545 1546 1547 1548 1549 1550 1551 1552 1553 1554 1555 1556 1557 1558 1559 1560 1561 1562 1563 1564 1565 1566 1567 1568 1569 1570 1571 1572 1573 1574 1575 1576 1577 1578 1579 1580 1581 1582 1583 1584 1585 1586 1587 1588 1589 1590 1591 1592 1593 1594 1595 1596 1597 1598 1599 1600 1601 1602 1603 1604 1605 1606 1607 1608 1609 1610 1611 1612 1613 1614 1615 1616 1617 1618 1619 1620 1621 1622 1623 1624 1625 1626 1627 1628 1629 1630 1631 1632 1633 1634 1635 1636 1637 1638 1639 1640 1641 1642 1643 1644 1645 1646 1647 1648 1649 1650 1651 1652 1653 1654 1655 1656 1657 1658 1659 1660 1661 1662 1663 1664 1665 1666 1667 1668 1669 1670 1671 1672 1673 1674 1675 1676 1677 1678 1679 1680 1681 1682 1683 1684 1685 1686 1687 1688 1689 1690 1691 1692 1693 1694 1695 1696 1697 1698 1699 1700 1701 1702 1703 1704 1705 1706 1707 1708 1709 1710 1711 1712 1713 1714 1715 1716 1717 1718 1719 1720 1721 1722 1723 1724 1725 1726 1727 1728 1729 1730 1731 1732 1733 1734 1735 1736 1737 1738 1739 1740 1741 1742 1743 1744 1745 1746 1747 1748 1749 1750 1751 1752 1753 1754 1755 1756 1757 1758 1759 1760 1761 1762 1763 1764 1765 1766 1767 1768 1769 1770 1771 1772 1773 1774 1775 1776 1777 1778 1779 1780 1781 1782 1783 1784 1785 1786 1787 1788 1789 1790 1791 1792 1793 1794 1795 1796 1797 1798 1799 1800 1801 1802 1803 1804 1805 1806 1807 1808 1809 1810 1811 1812 1813 1814 1815 1816 1817 1818 1819 1820 1821 1822 1823 1824 1825 1826 1827 1828 1829 1830 1831 1832 1833 1834 1835 1836 1837 1838 1839 1840 1841 1842 1843 1844 1845 1846 1847 1848 1849 1850 1851 1852 1853 1854 1855 1856 1857 1858 1859 1860 1861 1862 1863 1864 1865 1866 1867 1868 1869 1870 1871 1872 1873 1874 1875 1876 1877 1878 1879 1880 1881 1882 1883 1884 1885 1886 1887 1888 1889 1890 1891 1892 1893 1894 1895 1896 1897 1898 1899 1900 1901 1902 1903 1904 1905 1906 1907 1908 1909 1910 1911 1912 1913 1914 1915 1916 1917 1918 1919 1920 1921 1922 1923 1924 1925 1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937